Pari tapausta Turkulaisesta sairaanhoidostaOlen lähettänyt oheisen tekstin sähköpostina Turun kaupungin terveystoimen potilasasiamiehelle 03.02.2003. (Vastausta ei ole saapunut vieläkään, 23.12.2004)Pistän sen näkyviin myös tässä, koska toivon, että sairaanhoitoa voidaan edelleenkin kehittää. Kehitys ei tapahdu sillä, että 'sairaanhoito' -nimitys vaihdetaan 'terveydenhoidoksi' tai siirretään yhä suurempi osa lääkintätoimesta yksityisklinikoille. Kunnallinen terveydenhoito on välttämättömyys. Nämä tapaukset ovat sattuneet YHDELLE ihmiselle muutaman vuoden sisällä. En uskalla tehdä tästä tilastollisia johtopäätelmiä. En myöskään kirjaa tähän niitä useita pienempiä sattumuksia, joita näiden parin vakavamman lisäksi on sattunut. Kirjoitelma on varoitus myös siitä, että sairaalaan joutuvalla pitää olla mukanaan joku, joka on kykenevä huolehtimaan hänen papereistaan ja valvomaan tehtäviä hoitotoimenpiteitä. |
Tiivistelmä: Kaksi tapausta 1. Kaupunginsairaalan päivystyksessä hoitava lääkäri lähetti pois korkean
kuumeen ja mielialalääkityksen yhteisvaikutuksesta sekavassa mielentilassa
olleen 83v isäni ja käski häntä tulemaan 'ensi viikolla kokeisiin'. Tarkempi kertomus: Tapaus 1.Normaalisti hyväkuntoinen 83v isäni sai sairaskohtauksen matkalla Kaupunginsairaalaan Marevan -kokeisiin. Onneksi joku nimettömäksi jäänyt ohikulkija oli huomannut hänet lumihankeen kaatuneena ja hälyttänyt ambulanssin. Hänet toimitettiin ambulanssilla päivystykseen täysin sekavassa tilassa. yli 8 tunnin makuutuksen aikana hänelle ei tehty mitään asiaa selvittäviä kokeita ja lopulta klo 17:30 lääkäri oli lähettänyt täysin sekavassa tilassa olevan miehen kotiinsa. Löysin hänet lumihankeen kaatuneena kotimatkaltaan kykenemättömänä liikkumaan, selkänsä loukanneena ja niin sekavassa tilassa, että hän ei tunnistanut minua. Kotona kuumetta oli n. 40 astetta. Onneksi ulkona ei ollut kuin -5C pakkasta.Minusta lääkäri ei ollut osoittanut olevansa ammattitaitoinen. Papereihin oli ilmeisesti kirjattu, että isa oli itse repinyt irti häneen kiinnitetyt tiputusletkut ja lähtenyt pois vastaanotolta. Tätä en lainkaan ihmettele, jos kuumeista miestä on makuutettu syömättä yli 8 tuntia. Potilaalta ei mitattu kuumetta vaan pistettiin tiputukseen syitä selittämättä niin isälle kuin paikalle tulleelle äidillenikään. Lääkärin olisi kuitenkin pitänyt havaita potilaan olevan kuumeen takia täysin sekavassa tilassa ja määrätä kuumetta alentavaa lääkettä. Äitini toimitti isän Mullintien terveyskeskukseen seuraavana aamuna, mistä lääkäri oli edelleen toimittanut hänet ambulanssilla Kunnallissairaalaan. Sairaalassa hänet oli pantu vuodepotilaaksi. Kuume oli edelleen yli 39.5C. Isälläni on voimakas verta ohentava lääkitys, lääkitys rytmihäiriöön sekä voimakas mielialalääkitys, josta sen määrännyt lääkäri on sanonut, että "sitä ei saa jättää hetkeksikään". Kolmantena sairaalapäivänä aloin ihmetellä isälläni olevaa rytmihäiriötä sekä
sekavuutta ja pyysin saada hänen lääkityksensä nähdäkseen. Sairaanhoitajien kanssa asiaa selviteltyämme totesimme, että isän lääkitys oli kopioitu kortista, jossa oli lueteltuna hänen VIIMEKSI UUDISTAMANSA RESEPTIT, eikä suinkaan listasta, jossa oli lueteltuna HÄNELLE MÄÄRÄTTY LÄÄKITYS. Olisi luullut jopa lääkärinkin käsittävän, että useita lääkkeitä käyttävä ei välttämättä käy uudistamassa kaikkia reseptejä kerralla. Ilmeisesti tästä virheelisestä lääkityksestä johtuvien komplikaatioiden korjaamiseksi ohikulkenut lääkäri oli määrännyt isälle uusia lääkkeitä jo määrättyjen lisäksi TARKISTAMATTA LÄÄKINTÄHISTORIAA ja komplikaatioihin johtaneita syitä. (Tälläkään kertaa ei saatu tämän lääkärin nimeä selville) Toisin sanoen joko tiedonkulku Mullintien terveyskeskukselta kaupunginsairaalalle ei toimi tai hoitava lääkäri oli tehnyt virkavirheen. Oli ainoastaan minun sekä paikalla olleiden sairaanhoitajien ansiota, että vältyttiin kuolemantapaukselta. Tapaus 2.Edellä kuvaamani tapaus olisi ehkä kuitattavissa yhteensattumista johtuvana virkavirheenä, ellei isälleni olisi tapahtunut vastaavaa jo aiemmin. Joitain vuosia sitten hän joutui TYKS:iin hoidettavaksi mahakipujen takia. Mahakipu tuntui niin pieneltä asialta sairaalaan mentäessä, että en jäänyt vahtimaan tilanteen kehitystä, vaikka olisi pitänyt.Kivut osoittautuivat massiiviseksi mahan alueen tulehdukseksi. Tämä primääri vaiva olisi ilmeisesti ollut hoidettavissa leikkauksella ja lääkityksellä. Tilanteen teki kuitenkin vaaralliseksi se, että ohikulkenut lääkäri oli omavaltaisesti muokannut hänen lääkitystään poistaen mm. mielialalääkkeen, josta syystä isäni joutui pakkopaitaan. Ilmiselvästi hän kuumehoureissaan eli uudestaan muistoja sairaalasta, jossa oli ollut haavoituttuaan sodassa. Leikkaukseen viemistä pitkitettiin päivillä, koska -"Ei täälä rähisijöitä hoideta". Luulimme sekavuuden olevan seurausta tulehduslääkityksestä ja
uskoisimme edelleen niin, ellemme olisi jälkikäteen saaneet asian todellista
tilaa selville tutulta TYKS:n hoitajalta. Vaatimukset: Mielipiteet: Hoitajilta kuulimme myös, että on suorastaan hengenvaarallista joutua siirretyksi Kaupunginsairaalasta TYKS:iin tai päinvastoin, koska potilastietoja ei pystytä siirtämään sairaaloiden välillä. On vaikea käsittää, miten nykyisenä tiedonsiirron ja ATK:n aikakaudella potilastietojen siirtäminen voi olla näin vaikeaa. Samanaikaisesti käytetään uskomattomia summia järjestelmään, jolla röntgenkuvia voidaan siirrellä lääkäreiden kännyköihin tai sairaaloiden välillä, vaikka perusasiatkin ovat rempallaan. Miten on varaa rakennella uusia sairaaloita ja hankkia uusia kalliita koneita, jos ei ole varaa maksaa perushenkilökunnan palkkoja ja huolehtia perustarvikkeiden saannista sairaaloihin ? Uskoni nykyiseen lääkintähuoltoon koki näiden tapauksien johdosta taas uuden kolauksen ollen nykyisin jo pahasti klommoilla. Lisäyksenä ylläolevaan erään lääkäriopiskelijan kertomus: -"Luentojen alussa luennoiva lääkäri muistutti painokkaasti, että opiskelijoiden on syytä mahdollisimman pikaisesti karistaa mielestään haihattelut siitä, kuinka he tekisivät yleishyödyllistä työtä ja auttaisivat kärsiviä. Paras on vaan keskittyä keräämään rahaa niin paljon kuin mahdollista." Olenkin aina ihmetellyt, missä vaiheessa kouluaikoina tuntemistani mukavista kavereista tuli ahneita lääkäreitä, joille mikään ei riitä. |